Suomipaitaan pukeutuminen on joka kerta yhtä suuri kunnia. Tämä matka oli kuitenkin hieman erilainen kuin perinteisemmät EM- tai MM-kilpailumatkat. Ensimmäistä kertaa minut valittiin ”yksilönä” edustamaan Suomea. Olin joukkueestamme se kokemattomin, vaikka olenkin muutamat aikuisten arvokilpailut jo käynyt. Muut pelaajat, Osku, Juhani ja Sanna, olivat aiemmin käyneet Wroclawissa ja he ovat myös edustaneet Suomea esimerkiksi Maailman Cupissa. Osku ja Sanna olivat myös mukana edellisen kerran World Games -kilpailuissa 2013 Kolumbian Calissa. Silti sopeuduin porukkaan hyvin ja tunsin ansaitsevani paikan tässä joukkueessa.
World Games järjestetään aina olympialaisia seuraavana vuonna, koska ne ovat ikään kuin niiden lajien olympialaiset, jotka eivät oikeisiin olympialaisiin kuulu. Keilailu sijoittui tänä vuonna kilpailuaikataulun alkuun, sillä aloitimme singlen heti avajaisten jälkeisenä päivänä. Keilailussa kilpailuun osallistui 16 maata, jokaisesta kaksi mies- ja naisedustajaa. Keilasimme kaksi lajia, singlen ja parikilpailun. Kilpailut jakautuivat siis neljälle päivälle, me naiset aloitimme singlellä perjantaina, miehet keilasivat vastaavan lauantaina, naiset parikilpailun sunnuntaina ja miehet maanantaina. Melko lyhyet arvokisat siihen verrattuna, että EM- ja MM-kisoissa pelataan single-, pari-, trio-, joukkue- ja masters-osiot.
Lähdimme matkaan aikaisin keskiviikkoaamuna 19.7. Lensimme Varsovaan ja ajoimme sieltä vuokra-autolla Wroclawiin. Menimme heti ilmoittautumaan, hakemaan kisapassit ja majoittumaan. Asuimme viikon verran Wroclawin yliopiston asuntolassa. Täytyy myöntää, että oletin hotellimajoitusta. Huoneet eivät olleet kummoisia, mutta kyllä niissä sen viikon pärjäsi lopulta ihan hyvin. Majoittumisen jälkeen menimme syömään ja siitä vielä epävirallisiin treeneihin. Puolassa oli melko lämmin koko kisojen ajan ja keilahallissakin oli melko kuuma ja kostea ilma. Ensimmäiset treenit sujuivat kuitenkin hyvin, vaikka pitkän matkustuksen jälkeen olo oli aika kankea.
Seuraavana päivänä olivat vuorossa viralliset harjoitukset klo 10. Naiset ensin tietenkin, miehet treenasivat klo 13. Treeni meni lähinnä pallojen kokeiluun ja peukalonreiän säätämiseen, koska sormet reagoivat lämpöön ja kosteuteen aika paljon. Treenissä keilattiin noin 10 min yhdellä rataparilla ja sitten vaihdettiin seuraavalle: näin käytiin kaikki kisassa pelattavat radat läpi. Treenien jälkeen monet lähtivät katsomaan World Gamesin avajaisia olympiastadionille, mutta me päätimme Sannan kanssa jäädä niistä pois, sillä pelaisimme seuraavana aamuna singlen klo 9 aamulla. Menimme syömään ja lähdimme kävellen hieman katselemaan kaupunkia.
Suomen joukkue: Osku Palermaa, Eliisa Hiltunen, Sanna Pasanen, valmentaja Sami Konsteri ja Juhani Tonteri. Kuva: Seija Lankinen
KIlpailun rataolosuhteeksi oli valittu World Bowlingin olosuhdepankista Rooma 41 jalkaa. Tulostaso nousi varsinkin naisten puolella melko korkeaksi, vaikka singlessä jatkoon vaadittiin 1288 kuuteen sarjaan. Oma pelini oli kohtalainen, sillä alussa oli vaikeuksia löytää luottoa omaan tekemiseen ja peli-ideaan. Alun hankaluuksien jälkeen sain kuitenkin tsempattua tulokseen 1256, joka oikeutti sijoitukseen 19/32. Kuuden sarjan karsinnasta jatkoon selvisi 16 pelaajaa, jotka keilasivat paras kolmesta -matseja toisiaan vastaan niin kauan, että voittajat oli selvillä.
Sunnuntain parikilpailu oli selvästi parempaa keilaamista meiltä molemmilta, Sannalta ja minulta. Pelasimme hyvin tiiminä. Parikilpailussa maat oli jaettu neljään lohkoon ja jokaisessa lohkossa oli neljä joukkuetta. Meidät oli arvottu samaan lohkoon Yhdysvaltojen, Japanin ja Tanskan kanssa. Jokaista joukkuetta vastaan keilattiin kahden sarjan matsi eli neljän sarjan yhteistulos ratkaisi voittajan. Voitosta sai pisteitä 2, tasapelistä yhden ja häviöstä 0. Lohkon kaksi parasta eteni välieriin. Tiesimme molemmat, että peleistä tulisi tiukkoja ja helpolla jatkopaikka ei irtoaisi. Onnistuimme kuitenkin todella hyvin lohkovaiheessa, voitimme kaikki ottelumme ja menimme jatkoon ykkösinä.
Kuva: Seija Lankinen
Välierässä vastaan tuli Venezuela. Jatkopelit pelattiin edelleen samaan tapaan, kaksi sarjaa, yhteistulos ratkaisi. Ensimmäisen sarjan voitimme, mutta toiseen sarjaan tuli vaikeuksia. Melkein loppuun asti olimme mukana pelissä, mutta ysiruutuun molemmille jäi sama reikä, jota kumpikaan ei pystynyt paikkaamaan. Hävisimme matsin 815-856. Olimme molemmat pettyneitä, koska siihen asti olimme keilanneet hyvin ja voitimme ensimmäisen sarjan. Molemmilla oli ollut hyvä fiilis koko päivän ja tunne siitä, että pääsisimme pitkälle. Sanna halusi antaa omat kommenttinsa reissusta ja hän totesi, että on ylpeä meistä ja annoimme kaikkemme, koska meillä oli pelien jälkeen todella tyhjä olo. Allekirjoitan tämän kyllä täysin. Sitä tyhjyyden tunnetta on vaikea kuvailla. Olet väsynyt ja tuhrautunut tappiosta, mutta kuitenkin vähän tyytyväinen siihen, mitä sait aikaan. Se on omalla tavallaan aika hieno tunne.
Vaikka pettymykset seurasivat toisiaan, jäi näistä kisoista kuitenkin mieleen paljon positiivisia asioita. Tulokset olivat mitä olivat, mutta jälleen koin sen tunteen, että selätin vaikeuksia ja ratkaisin ongelmia hyvin. Ehkä paras asia, joka itselleni jäi mieleen on se, että nautin keilaamisesta lähes koko kisojen ajan. Se, että pystyy nauttimaan tekemisestä tiukoissa paikoissa, on palkitsevaa. Mukana oli usean maan huippupelaajia, joista osa pelaa jenkeissä ammattilaiskiertueella. Siihen nähden pelasin ihan kelvollisesti, ja sain itselleni melko suoraa palautetta siitä, missä on vielä parannettavaa. Terävimpään kärkeen on vielä matkaa, mutta sinne on aivan mahdollista päästä. Tästä on hyvä jatkaa kohti MM-kilpailuja.