
27-vuotias keilaaja.
– Aloitti keilailun 9-vuotiaana Imatralla isänsä Heikki Hiltusen valmentamana. Nyt valmennuksesta vastaavat maajoukkuevalmentajat.
– Kävi Kuortaneen urheilulukion 2009-2013. Aloitti syksyllä 2013 kotimaisen kirjallisuuden opiskelun Turun yliopistossa.
– Valmistui kotimaisen kirjallisuuden kandidaatiksi vuonna 2016 ja
filosofian maisteriksi 2020.
– Aktiivinen toimija, toiminut mm. ainejärjestön hallituksessa tiedottajana ja liikuntavastaavana sekä opiskelija- ja liikuntatuutorina.
– Aloitti vuoden 2017 alussa ammattimaisen harjoittelun
– Tavoitteena aikuisten henkilökohtainen arvokisamitali ja unelmana ammattilaisuus.
– Edustanut Suomea juniorien, nuorten ja aikuisten EM ja MM –kisoissa.
– ”Keilailu on minulle itseni haastamista. Menestyminen vaatii tarkkuutta ja taitoa monella eri osa-alueella ja juuri lajin useat haasteet viehättävät. Flow-tila, jossa onnistuu tekemään useita kaatoja peräkkäin tai keksimään ratkaisun jossakin vaikeassa pelitilanteessa, on tavoittelemisen arvoinen tunnekokemus. Keilailun parissa olen saanut kokea ainutlaatuisia elämyksiä, joita on toivottavasti tulossa vielä paljon lisää. ”
Uutta blogissa
Kärsivällisyys tekee unelmista todellisuutta
Täytyy antaa kaikkensa jos haluu kylpee onnessa taivas ei oo rajana tanssin avaruudessa -Mikko Harju: Taivas ei oo rajana Jos viime kevät oli jo huikea, niin tämä kevät ei ainakaan yhtään kalpene sen rinnalla. Kausi on päätöksessään ja palasin eilen...
Kauden viimeinen kilpailu
En ole ollut kovin aktiivinen täällä blogissa enkä somessa viimeisen parin kuukauden aikana. Se johtuu osittain siitä, että aloin maaliskuussa kirjoittamaan Suomen Keilailuliitolle EBT-tiedotusta eli kirjoitan liiton nettisivuille uutisointia European Bowling Tourin...
Parasta pääsiäisessä – EYC
Pääsiäisviikko. Keilailumaailmassa se tarkoittaa sitä, että juniorien EM-kilpailut, EYC eli European Youth Championships, ovat käynnissä parhaillaan. Siitä lähtien, kun innostuin keilailusta, olen aina seurannut arvokilpailuja netin kautta mahdollisimman...