Keilailu
Perinteinen palloilulaji, jossa Suomi on menestynyt hienosti saavuttaen useita arvokisamitaleita kautta vuosikymmenten.
Kansainväliseen keilailuliittoon kuuluu 141 kansallista lajiliittoa. Harrastajia on maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa, joista 10 miljoonaa kilpailee eri tasoilla. Keilaratoja on yli 250 000 kappaletta.
Huipputasolla laji vaatii monipuolisia taitoja, keskittymiskykyä ja hermojen hallintaa. Tarkkuuslajina toistojen määrällä on iso merkitys kehitykselle. Menestyminen vaatii fysiikalta mm. hyvää yleiskuntoa, keskivartalon ja tasapainon hallintaa sekä tehokasta pallon irrotustekniikkaa. Lisäksi tulee tuntea hyvin eri pallojen ja ratojen ominaisuudet.

23-vuotias keilaaja Turusta.
– Aloitti keilailun 9-vuotiaana Imatralla isänsä Heikki Hiltusen valmentamana. Nyt valmennuksesta vastaavat maajoukkuevalmentajat.
– Kävi Kuortaneen urheilulukion 2009-2013. Aloitti syksyllä 2013 kotimaisen kirjallisuuden opiskelun Turun yliopistossa.
– Valmistui kotimaisen kirjallisuuden kandidaatiksi vuonna 2016. Maisteriopinnot odottavat urheilun jälkeistä aikaa.
– Aktiivinen toimija, toiminut mm. ainejärjestön hallituksessa tiedottajana ja liikuntavastaavana sekä opiskelija- ja liikuntatuutorina.
– Aloitti vuoden 2017 alussa ammattimaisen harjoittelun
– Tavoitteena aikuisten henkilökohtainen arvokisamitali ja unelmana ammattilaisuus.
– Edustanut Suomea juniorien, nuorten ja aikuisten EM ja MM –kisoissa.
– Valittiin toukokuussa vuoden 2017 MM-joukkueeseen Las Vegasiin.
– ”Keilailu on minulle itseni haastamista. Menestyminen vaatii tarkkuutta ja taitoa monella eri osa-alueella ja juuri lajin useat haasteet viehättävät. Flow-tila, jossa onnistuu tekemään useita kaatoja peräkkäin tai keksimään ratkaisun jossakin vaikeassa pelitilanteessa, on tavoittelemisen arvoinen tunnekokemus. Keilailun parissa olen saanut kokea ainutlaatuisia elämyksiä, joita on toivottavasti tulossa vielä paljon lisää. ”
Nuorten MM-joukkuepronssia 2014
Junioreiden EM-joukkuekulta 2012
Nuorten SM-kulta 2016
Naisten SM-joukkuekulta 2017
Naisten SM-parikulta 2017
Naisten SM-liigakulta 2016
Ennätykset:
1 sarja 300 x 4 16.2.2017 (ensimmäinen)
2 sarjaa 532 15.1.2011
3 sarjaa 769 16.2.2017
4 sarjaa 942 9.3.2014
5 sarjaa 1231 8.2.2014
6 sarjaa 1480 4.4.2017
7 sarjaa 1700 4.5.2017
8 sarjaa 1904 4.5.2017
10 sarjaa 2278 23.12.2016

2017
6.-9.7. EBT Brunswick Madrid Challenge, Madrid, Espanja
19.-25.7. World Games, Wroclaw, Puola
12.-13.8. Estonian Open, Tallinna, Viro
13.-27.8. WBT/EBT, Lucky Larsen Masters, Malmö, Ruotsi
31.8.-3.9. EBT Odense International, Odense, Tanska
16.-17.9. Ranking 1, Tampere, Suomi
7.-8.10. SM-liiga, Suomi
14.-15.10 Ranking 2, Raisio, Suomi
18.-19.11. SM-liiga, Suomi
24.11.-4.12. MM-kilpailut, Las Vegas, USA
2018
26.12.-7.1. EBT AIK International Tournament, Tukholma, Ruotsi
5.-14.1. EBT/ WBT Brunswick Ballmaster Open, Helsinki, Suomi
27.-28.1. SM-liiga, Suomi
3.-4.2. Ranking 3, Helsinki, Suomi
11.3. Ranking kiertuefinaali, Lahti, Suomi
23.-24.3. SM-liiga, Suomi
29.4 Vuokatti X-perience, Vuokatti
19.-20.5. SM Kupittaa, Turku, Suomi
6.-17.6. EM-kilpailut Odense, Tanska
Mediapaketit ovat suuntaa antavia esimerkkejä kumppanuuden luonteesta.
Jokaisen yrityksen kohdalla mieluinen paketti räätälöidään yrityksen tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Platinium
5000€
Pääyhteistyökumppani
Sisältää:
-> 2 asiakastilaisuutta/vuosi
-> logo hupparin rinnassa
-> logo peliasun rinnassa
-> logo nettisivuilla
-> logo some-kanavien kansikuvassa
-> logon näkyvyys some-kanavien kuvissa vähintään kerran kahdessa viikossa
-> sisältää erillisen tv-näkyvyys bonuksen
Gold
2500€
Sisältää:
-> 1 asiakastilaisuus/vuosi
-> logo hupparin hihassa
-> logo peliasun rinnassa
-> logo nettisivuilla
-> logon näkyvyys some-kanavien kuvissa vähintään kerran kahdessa viikossa
Silver
1000€
Sisältää:
-> logo peliasun hihassa
-> logo nettisivuilla
-> logon näkyvyys vähintään kerran kuukaudessa some-kanavien kuvissa
Bronze
500€
Sisältää:
-> logon nettisivuilla