Whatever it takes
Cause I love the adrenaline in my veins
I do whatever it takes
Cause I love how it feels when I break the chains.
Whatever it takes – Imagine Dragons
Matkani Madridiin oli kokonaisuudessaan onnistunut, sillä todella annoin kaikkeni päästäkseni finaaliin. Matka toimi valmistautmiskilpailuna ensi viikolla keilattaviin World Games-kisoihin. Torstaina lensimme pienellä porukalla (World Games -joukkue + pari muuta suomalaista) Madridiin, veimme keilapallot hallille ja siitä melko pian hotellille nukkumaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäinen peli olisi ollut seuraana päivänä vasta viideltä, mutta päätin mennä keilaamaan jo heti aamulla klo 9 alkavaan erään, koska siinä oli tilaa. Ensimmäinen peli alkoi hieman nihkeästi, kuitenkin kohtuullisin sarjatuloksin. Uuden hallin olosuhteisiin sopeutuminen vaati hieman totuttelua, sillä vauhtiradat olivat paljon liukkaammat kuin Suomessa yleensä. Ensimmäisen pelin loppuun sain kuitenkin hyviä sarjoja ja tulosta tuli kuuteen sarjaan 1379, joka olisi hyvin lähellä finaalirajaa.
Olen monesti ollut esimerkiksi Ballmaster Openissa (Suomen suurin kansainvälinen turnaus) lähellä finaalirajaa, mutta jäänyt niukasti finaalin ulkopuolelle. Madridin rataolosuhde oli melko helppo ja koska en uskonut tuon ensimmäisen tuloksen riittävän finaaliin, menin pelaamaan samana päivänä uudestaan klo 17 erään. Matkaväsymys alkoi kuitenkin tässä vaiheessa jo painaa, eikä siinä erässä keilaamisesta meinannut tulla mitään.
Seuraavana päivänä keilasin jälleen aamulla yhdeksältä. Paremmin nukutun yön jälkeen olin päättänyt, että tänään pystyn parempaan. Keilasin todella paremmin, mutta parannusta edellisen päivän tulokseen ei tullut. Eikä seuraavassakaan erässä. Ennen kahta viimeistä erää olin vielä finaalirajan yläpuolella, niukasti viimeisenä finalistina. En mennyt viiden erään, sen sijaan lähdin hotellille lepäämään. Elättelin vielä toiveita, että tulokseni riittäisi, koska aamupäivällä montaa tulosta ei ollut tullut. Viiden erästä ohitseni meni yksi keilaaja ja olin ulkona finaalista. Olin jo melko väsynyt keilattuani kaksi erää ja pohdin, kannattaako enää keilata. Tunsin itseni melko hulluksi, mutta päätin kuitenkin mennä. Halusin finaaliin.
Viimeiseen erään sain tärkeitä vinkkejä valmentajaltani Sami Konsterilta. Sain heittoni kulkemaan hyvin aiempien erien jännityksen ja tuskailun jälkeen ja tulokseksi tuli 1416. Yksi tavoite saavutettu, finaaliin oikeuttava tulos. Finaaliraja nousi viimeisen erän jälkeen tulokseen 1390, kun erästä tuli viisi tulosta. Viimeinen karsintaerä päättyi puolen yön aikaan, ja finaali alkaisi klo 9 seuraavana aamuna.
Keilattuani monta tuntia edellisenä päivänä, olin hieman skeptinen finaalia ajatellen. Finaalissa keilattiin neljän sarjan blokkeja. Vaiheesta yksi selvisin niukasti jatkoon neljän sarjan tuloksella 912, kun raja jatkoon oli 911. Toisessa vaiheessa onnistuin vielä parantamaan peliä tulokseen 928 ja sekin riitti jatkoon. Kolmas vaihe alkoi vaikeuksilla, enkä sieltä enää kyennyt nousemaan, vaikka sainkin tsempattua paritulokseen 852. Kokonaissijoitukseni kilpailussa oli 19. ja naisista olin toiseksi paras.
Tunnelma tapahtumapaikalla Bowling Chamartinissa oli kannustava ja lämminhenkinen. Shoppailut ja nähtävyydet Madridissa jäivät tällä kertaa kokematta, mutta hyvä niin. Keilaamaanhan minä sinne lähdin. Kolmen päivän saldo 42 sarjaa, 600 euroa palkintorahaa, uusia ihmisiä, kipeä peukalo ja järjetön väsymys, mutta sitäkin enemmän kokemusta, oppia ja tunne siitä, että voitin ennen kaikkea itseni. Ehkä ensi kerralla ei tarvitse keilata karsintaa viittä kertaa.
