Ah, syyskuu. Aina yhtä ihana ja kamala pimeän ajan alku. Tänään heräsin kuuden jälkeen ulkona pauhaavaan ukkoseen ja hetken aikaa salamat välähtelivät melkein tauotta. Onneksi vielä on riittänyt myös lämpimiä päiviä ja valoa on ollut tarjolla. Syksy on monelle uuden alun aikaa: koulut alkavat, joku aloittaa uuden harrastuksen tai uuden työn, kesän jäljiltä saatetaan aloittaa kuntokuureja ja dieettejä. Syksyllä innostus uusista asioista tai uudesta alusta leijailee ilmassa kuin puista putoavat lehdet. Sen voi melkein omin silmin nähdä ja sielussaan tuntea. Silti myös pimeys on läsnä.
Itselleni tämä syksy tarkoittaa opintoihin paluuta. Yliopiston yksi huono puoli on se, että asiat tapahtuvat välillä hitaasti, ainakin silloin kun vain odottaa kurssien alkua. Valitsemani kurssit alkavat aika ripotellen, osa viime viikolla, osa tällä viikolla ja osa seuraavalla viikolla. Arkeni ei kovin radikaalisti muutu siitä, millaista se on ollut opiskeluvapaana aikana, sillä läsnäolotunteja yliopistolla ei tule paljon. Varsinkin kun olen jo opintojen maisterivaiheessa. Kuitenkin yliopiston (ainakin kotimaisen kirjallisuuden oppiaineen) oma-aloitteisuuden ja itseopiskelun määrä on ihan hyvä asia urheilun kannalta. Pystyn melko hyvin sovittamaan opinnot treenien ja töiden kanssa sopuun. Suuri haaste on saada kaikki hommat tehtyä ja aikatauluttaa päivät fiksusti, sillä tekemistä kyllä on.
Välillä tuntuu, että elämä on pelkkää suunnittelemista. En ole sitten lukion elänyt juuri lainkaan sellaisessa kahdeksasta neljään elämänrytmissä, vaan opintojen ja urheilun kanssa eläminen on ollut aina sellaista omien aikataulujen sumplimista suuntaan ja toiseen, treenistä luennolle, luennolta treeniin, treenistä kotihommiin, töistä suoraan kisaamaan tai treenaamaan ja niin edelleen. Joku muukin urheilija saattaa tunnistaa tämän. Palapeliä täytyy pyöritellä usein, jotta siinä pysyy mukana.
Rehellisesti sanottuna luulin, että tänä syksynä keskittyisin opintoihin enemmän ja matkustelu hieman rauhoittuisi, mutta enpäs jotenkin osannut taas ajatella. Kalenteri on täynnä kisoja ja leirejä jo lokakuun loppuun asti ja sinne mahtuu kolme ulkomaan reissua ja loput ovat sitten Suomen ympäri pyörimistä. Toisaalta hieman hirvittää, miten opintojeni kanssa käy, mutta toisaalta taas olen niin motivoitunut tällä hetkellä, että en haluaisi olla huolissani. Olen niin innoissani kaikesta tulevasta.
Opintojen myötä elämässä on taas enemmän hallittavaa ja muuttuvia tekijöitä, mutta keilailu kuuluu edelleen listan ykköseksi. Viimeksi kandiseminaaria aloittaessani ohjaajani sanoi, että urheilijana osaan varmaan aikatauluttaa elämäni hyvin. Tuolloin ehkä ajattelin osaavani, mutta prosessia muistellessani tulee mieleen, että en osannut niin hyvin kuin olisin halunnut. Kandi tuli kyllä valmiiksi, mutta työskentely olisi voinut olla tehokkaampaa ja aikaa olisi voinut käyttää fiksummin. Ainakin tässä hetkessä tuntuu siltä, että olen nyt paljon valmiimpi ajanhallinnan kannalta kuin silloin. No, gradu on vielä isompi kokonaisuus kuin kandi, joten haastetta riittää. Katsotaan kuinka pahasti totuus iskee vasten kasvoja pimeän tullen.
Tässä on kaksi asiaa, jotka auttavat minua ajanhallinnassa. 1. Asioiden priorisoiminen. Aina kannattaa miettiä sitä, mikä juttu on oikeasti tärkeintä saada tehtyä, mikä voi odottaa ja voiko jotain turhaa jättää tekemättä. En ole paras tässä, joten siitä on välillä hyvä muistuttaa itseään. 2. Asioiden merkitseminen kalenteriin tai bujoon. Olen itse käyttänyt bullet journalia eli bujoa noin vuoden. Sen käyttö on yksinkertaista, mutta opettelu saattaa vaatia hieman aikaa ja vaivaa. Perusidea on tehdä kalenteri, muistiinpanot ja listat samaan vihkoon, jolloin kaikki on kätevästi samassa paikassa. Toki tavallisen kalenterin käyttäminen käy myös, kunhan asiat kirjoittaa ylös!
Välillä tuntuu siltä, että en hallitse kaikkea, kun täytyy huolehtia sekä urheilusta, opinnoista, kodinhoidosta ja töistä, mutta ne uskomattoman hyvät tunteet onnistuneen treenin tai kisan jälkeen auttavat jaksamaan. Ja ne kaikki hienot ihmiset, joiden kanssa saan tehdä töitä. Positiivisella palautteella on muuten aivan mieletön merkitys jaksamisen kannalta, joten sitä kannattaa antaa aina kun siihen on mahdollisuus! Antamalla positiivista palautetta sitä saa myös todennäköisesti takaisin, mutta hyvän mielen saa jo toisen hyvästä mielestä. Syksyn hiljalleen saapuva pimeys ja melankolia saavat välillä mielen helposti kääntymään negatiiviselle puolelle, mutta ehkäpä tässä olisi myös yksi keino saada niitä mukavia juttuja esiin!
Inspiroivaa ja tunnelmallista syksyä! Innostetaan ja kannustetaan toisiamme, niin selvitään pimeästä ajasta paremmin!
