Täytyy antaa kaikkensa
jos haluu kylpee onnessa
taivas ei oo rajana
tanssin avaruudessa
-Mikko Harju: Taivas ei oo rajana
Jos viime kevät oli jo huikea, niin tämä kevät ei ainakaan yhtään kalpene sen rinnalla. Kausi on päätöksessään ja palasin eilen EM-kilpailumatkalta Belgian Brysselistä. Kotiin tuomisiksi tuli lopulta kolme hopeista mitalia. Triohopeaa, joukkuehopeaa ja mastershopeaa.
Kiitos tuhannesti kaikista onnitteluviesteistä, joita olen saanut parin päivän aikana, olen tullut niistä erittäin iloiseksi. Kisojen alku oli hankala, vaikka minkään ei pitänyt olla vialla. Tunsin kuitenkin väsymyksen ja negatiivisten ajatusten yrittävän ottaa minusta vallan. Kiitos kaikille, jotka osoititte tukeanne, kun epäilin itseäni. Niin kisojen aikana kuin ennen niitä. Näitä juttuja ei vaan tehdä yksin.
Kun näin kilpailuolosuhteen paperilla, osasin jo olettaa itselleni tiettyjä ongelmia, jotka sitten pitivät paikkaansa, kun annoin niiden vaikuttaa ajatteluuni. Tuskailin karsintapeleissä melko paljon pallonreaktion kanssa, sillä osuin melko helposti taskuun, mutta keilat eivät tahtoneet tippua eli en saanut kaatoja. Myös paikkaamisen kanssa minulla oli paljon ongelmia, joita en osannut odottaa. Ainoa päivä, josta annan itselleni täysin puhtaat paperit on trion toinen päivä. Silloin pelasin todella ehjää peliä.
Kokonaisuudessa hyviä hetkiä on kuitenkin enemmän kuin huonoja. Vaikka tein näissäkin kisoissa paljon virheitä, haluan muistaa ne monet onnistumisen hetket. Jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa, ja ilman heikompia hetkiä en olisi päässyt niihin hienoimpiin onnistumisiin. Parikilpailun jälkeen olo oli täysin turtunut ja melkein jopa pelotti, että valuuko se kaikki tekemäni työ nyt käsistä ja tuleeko näistäkin kisoista täysi pannukakku. No ei tullut. Onnistumiset ja vaikeudet vuorottelivat edelleen, mutta oikeilla hetkillä löysin itsestäni sen osaamisen, joka minulla on.
Trion välierässä voitimme Ruotsin toisen trion, mutta loppuottelussa hävisimme niukasti toiselle ruotsalaistriolle yhdeksällä pisteellä. Joukkuekilpailussa taas voitimme Hollannin lopulta selvin lukemin, mutta loppuottelussa tuli jälleen tappio Ruotsille, kun he murskasivat meidät yli kahdensadan pisteen erolla. Trion ja joukkuekilpailun karsinnoissa sain kuitenkin pelikavereiden tuella ja hyvällä tsempillä taisteltua pelini sen verran hyviksi, että pääsin ensimmäistä kertaa 24 parhaan joukkoon ja Masters-finaaliin. Rakastan joukkuepelejä ja yhdessä pelaamista ja voittamista, mutta sain kuitenkin parhaimman flown näissä kisoissa vasta masters-finaalissa. Toki kilpailun olosuhde oli myös kehittynyt viikon edetessä ja pelitapa muuttui koko ajan itselleni selvemmäksi. Erityisen ylpeä olen siitä, että pelasin kisat todella niin loppuun asti kuin se vain oli mahdollista.
Mastersissa keilasin viittä pelaajaa vastaan ja vain ensimmäisestä ottelusta selvisin suoraan 2-0. Loput neljä matsia venyivät kolmanteen sarjaan, kun paras kolmesta -matsein pelattiin. Olin tiukoilla jokaisessa matsissa, mutta jollain tavalla sain ne käännettyä edukseni. Kolmannen matsin voitettuani, kun mitali oli jo varma, en tiennyt, pystyisinkö taistelemaan enää. Mutta minä pystyin. Välierässä nousin hollantilaisen takaa voittoon ja loppuottelunkin pystyin vielä venyttämään viimeiseen sarjaan, vaikka olin helpon virheen takia hävinnyt ensimmäisen. Halusin voittaa.
Sijoitukseni näissä kisoissa olivat: single 16. pari 30. trio 2. joukkue 2. all events 18. masters 2. Viimeistään nyt tiedän, että pystyn tosissani pelaamaan voitosta kansainvälisellä tasolla, jos saan siihen mahdollisuuden. Maajoukkuevalmentajamme Jarmo Ahokkaan sanoin: ”Kun tahtotila on oikea voi tapahtua hienoja asioita”.
