Pohdintoja pettymyksistä

Pohdintoja pettymyksistä

Helmikuu oli hyvä, näin jälkikäteen katsottuna. Hetkessä ei aina tuntunut kovin hyvältä. Lähes puoli kuuta olin melko tuskainen, kun tuntui, ettei kisoissa synny tulosta lainkaan. Itselleni pienemmät kilpailut toimivat enemmän treeninä, mutta viime aikoina...

Uuden vuoden kuulumisia

Uuden vuoden kuulumisia

Ajattelin ottaa itselleni kirjoitushaasteen täksi vuodeksi. Kirjoitan joka kuukaudesta yhteenvetopostauksen, jossa kerron hieman mitä kuuluu, miten on mennyt ja mitä tapahtunut. Helmikuu on loppupuolella, mutta parempi myöhään kuin ei lainkaan. Tammikuu alkoi kahdella...

2017

2017

Vuosi 2018 on jo lähtenyt ryminällä käyntiin, mutta oma vuosikatsaukseni on vielä tekemättä. Vaikka tammikuu on jo ehtinyt pitkälle, haluan vielä hetkeksi palata viime vuoteen. Vuonna 2017: Jätin opinnot tauolle määrittelemättömäksi ajaksi. Seisoin käsillä ainakin...

Joko saisi pakata?

Joko saisi pakata?

Olen koko alkuviikon palavasti halunnut kirjoittaa ja julkaista jotain täällä blogissa, mutta olen tuskaillut inspiraationi kanssa, eikä mitään oikein ole syntynyt. Kunnes eilen illalla lamppu syttyi. Siihen vaadittiin muutama päivä toivotonta tuskailua, yllättävän...

Summertime Madness – keilailukesä 2017

Summertime Madness – keilailukesä 2017

Monille kesä on keilailusta kokonaan taukoa. Keilahallit ovat osan kesästa kiinni ja lyhyemmillä aukioloajoilla kesäajan. Jotkut lomailevat täysin, toiset pitävät esimerkiksi peruskuntokauden. Ja kyllä jotkut myös keilaavat kesällä. Olen aina ollut vähän arka pitämään...

Itseensä uskomisen taika

Itseensä uskomisen taika

Magic is believing in yourself. Kuukausi sitten kirjoitin aikeistani panostaa keilailuun entistä enemmän. Se ajatus ei ole edelleenkään kadonnut mihinkään. Se vahvistuu päivä päivältä. Vaikka välillä on huonoja ja todella huonoja päiviä radalla, hyvät päivät tuntuvat...

World Games 2017

World Games 2017

Suomipaitaan pukeutuminen on joka kerta yhtä suuri kunnia. Tämä matka oli kuitenkin hieman erilainen kuin perinteisemmät EM- tai MM-kilpailumatkat. Ensimmäistä kertaa minut valittiin "yksilönä" edustamaan Suomea. Olin joukkueestamme se kokemattomin, vaikka olenkin...

Madrid Challenge

Madrid Challenge

Whatever it takes Cause I love the adrenaline in my veins I do whatever it takes Cause I love how it feels when I break the chains. Whatever it takes - Imagine Dragons Matkani Madridiin oli kokonaisuudessaan onnistunut, sillä todella annoin kaikkeni päästäkseni...

Unelmia kohti

Unelmia kohti

Dare to dream. Eräs ystäväni kirjoitti eilen facbook-sivullaan omista valinnoistaan ja unelmistaan. Se muistutti minua siitä, mitä haluan itsekin ajatella elämästä. Pitää uskaltaa unelmoida ja ennen kaikkea toteuttaa unelmia. Keilailu on jo pitkään ollut iso osa...

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

MENOSSA MUKANA: